Miten rakentaa luottamusta kasvokkain tai digitaalisesti?

Luottamuksen rakentaminen

Olin viime torstaina mielenkiintoisessa Timo Järvensivun luotsaamassa seminaarissa, jonka aiheena oli luottamuksen rakentaminen muuttuvassa työssä ja digimaailmassa. Järvensivu on verkostojohtamisen tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja oli mahtavaa päästä kuuntelemaan häntä livenä.

Luottamuksen rakentaminen työelämässä on tärkeä asia, jota harvemmin tulee kuitenkaan ajateltua sen enempää. Työyhteisöissä luottamus usein rakentuu ikään kuin automaattisesti. Sen sijaan varsinkin yrittäjille, joilla ei työyhteisöä ole, luottamuksen rakentamisella verkostoihin (esim. asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin) on suuri merkitys ja siihen olisikin hyvä keskittyä ja usein tarpeenkin panostaa. Luottamus on yksi verkostojen toimivuuden avaintekijä tuntemisen ja sitoutumisen lisäksi.

Keräsimme seminaarissa parhaita keinoja luottamuksen rakentamiseen ja tukemiseen. Tässä niistä muutamia. Kaikki ovat minusta äärimmäisen tärkeitä.

  • Toisiin tutustuminen mieli avoimena
  • Antaa aikaa luottamuksen rakentumiselle. Joskus se ottaa enemmän ja joskus vähemmän aikaa.
  • Kokemus siitä, että tulee oikeasti kuulluksi
  • Selvien pelisääntöjen sopiminen ja niiden noudattaminen
  • Yksilöllisyyden huomioon ottaminen. Me kaikki olemme uniikkeja omia yksilöitämme.
  • Arvostava ja kannustava ilmapiiri, jossa on helppo keskustella
  • Oikeudenmukaisuus
  • Ilo ja positiivisuus

Digikohtaaminen vs kasvokkain tapaaminen

Luottamusta voi rakentaa yhtä hyvin kasvokkain tai digimaailmassa. Ihmisten fyysisillä kohtaamisilla on huomattavasti pidemmät perinteet kuin digimaailman yhteyksillä. Kasvokkain tapaamalla aistimme usein herkemmin toista ihmistä kokonaisuutena ja koemme helpommin yhteyttä toiseen kuin esimerkiksi sosiaalisen median tekstimuotoisen kommentoinnin välityksellä. Timo Järvensivu viittasi puheessaan siihen, että luottamuksen rakentaminen kannattaa aloittaa ennakoivasti ensin kasvokkain, jolloin luottamus on jo rakentunut valmiiksi sähköisissä kanavissa keskustellessa. Tämä ei aina ole digibisneksessä mahdollista, mutta varmastikin pitää paikkansa, että luottamusta on helpompi rakentaa samanaikaisella läsnäololla yhteisesti jaetussa tilassa.

Ei kannata siis aliarvioida fyysisten tapaamisten voimaa rakentaessaan luottamusta itselleen mahdollisesti tärkeisiin ihmisiin. Kun luottamusta on rakennettu tai sitä on vahvistettu esim. jossakin tapahtumassa, keskustelua ja yhteistyötä helppo jatkaa esim. somen ja sähköpostin välityksellä.

Luottamuksen rakentaminen tapahtumissa ja tapaamisissa

Kun ensi kerralla suuntaat johonkin inspiroivaan tapahtumaan, lähde sinne mieli avoinna, luottaen muiden osaamiseen ja hyväntahtoisuuteen. Ajattele kaikista lähtökohtaisesti hyvää ja yritä luottaa siihen, että muut eivät halua sinulle pahaa. Välillä on hyväkin olla epäileväinen, mutta joskus pelkästään tällainen oma ajattelusi saattaa johtaa sinut sivuraiteelle ja luottamuksen rakentaminen muiden tapahtumaan osallistuvien kanssa vaikeutuu. Muiden osaamisen lisäksi, luota myös omaan osaamiseesi, mutta uskalla näyttää muille myös haavoittuvampi puolesi. Tässä oli Timo Järvensivun reseptit hyvän ME-hengen luomiseen ja oikean tekemisen meiningin saavuttamiseen. Allekirjoitan nämä täysin!

Lähde mukaan verkostoitumaan ja rakentamaan luottamusta

Nyt sinulla olisi mahtava tilaisuus lähteä verkostoitumaan ja oppimaan lisää digibisneksestä (ja myös luottamuksen rakentumisesta siinä 🙂 uuteen kaksipäiväiseen Enemmän euroja verkosta! -työpajaani 25.-26.4.2018 Helsinkiin. Työpaja on tarkoitettu intohimoisesti oman digibisneksessä kehittämiseen suhtautuville upeille tyypeille, jotka haluavat auttaa enemmän, ansaita enemmän ja elää onnellisempaa elämää!

Tämän parempaa mahdollisuutta oman digibisneksen vauhdittumiseen, oppimiseen, verkostoitumiseen ja luottamuksen rakentamiseen ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä, et Ihan helpolla löydä. Kyseessä on huipputyyppien yhteinen tilaisuus viedä digibisnestään eteenpäin, solmia uusia tuttavuuksia ja rakentaa samalla myös luottamusta potentiaalisiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Se on paikka, jossa löydetään ratkaisuja, opitaan yhdessä ja innostutaan lisää digibisneksestä!

Jos haluat tehdä tulevaisuudessa tuottavaa digibisnestä, löytää ratkaisuja, oppia toisten kokemuksista (minä ainakin jaan parhaat vinkkini, joilla olen tehnyt viisinumeroisia myyntikuukausia verkossa!) ja innostua lisää digibisneksestä, lue lisää täältä ja tule mukaan!

Tytti Laine
Someillaan?

Tytti Laine

Tytti Laine on yrittäjyyden moniosaaja, yrittäjävalmentaja ja yrittäjien onnistumisten vauhdittaja. Hän auttaa työkseen itsensä työllistäviä huipputyyppejä eli pienyrittäjiä tukemalla heidän yrittäjyys- ja digiosaamistaan, palveluidensa tuotteistusta ja hinnoittelua, kasvumahdollisuuksiaan sekä verkostoitumistaan.

Tytti on luonut maksuttoman Enemmän euroja! -verkkokurssin, jonka kautta hän haluaa auttaa yrittäjiä saamaan yritystoiminnastaan enemmän iloa ja rahaa. Liity mukaan www.enemmaneuroja.fi ja valmistaudu onnistumaan!
Tytti Laine
Someillaan?
Tytti Laine
Tytti Laine
Tytti Laine on yrittäjyyden moniosaaja, yrittäjävalmentaja ja yrittäjien onnistumisten vauhdittaja. Hän auttaa työkseen itsensä työllistäviä huipputyyppejä eli pienyrittäjiä tukemalla heidän yrittäjyys- ja digiosaamistaan, palveluidensa tuotteistusta ja hinnoittelua, kasvumahdollisuuksiaan sekä verkostoitumistaan. Tytti on luonut maksuttoman Enemmän euroja! -verkkokurssin, jonka kautta hän haluaa auttaa yrittäjiä saamaan yritystoiminnastaan enemmän iloa ja rahaa. Liity mukaan www.enemmaneuroja.fi ja valmistaudu onnistumaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *